Taekasana

Outko kyllästynnä tinkoomaan millon mistäe joutavasta,

millon siitä, millon tästä asijasta,

ja haluvaesit suaha mokomat riiat loppumaa

ja mieles jo tyyntymää?

Mutta millee sanalla nuo lopettaes?

Ja toesellekkii jottae elämästä opettaes.

Mikäpä tuo olis niin makkee viimene sana,

johon ei toenen ennee keksis sanottavata?

 

Jopa tul mieleen monta ovelata sannoo,

joesta loppui lopuks seuroes vuan se, että kohta jo toenennii kostoo vannoo.

Ja ku toenennii tuas aekasa rätnee

niin suattaa löötee vielä paremman sanankiäntee.

Ja tuas vuan jatkus keljuilu moenen,

ku on jo puolustamassa ihteesäki toenen.

 

Vuan sittenpä tul mielee keeno, jolla ussein suap viimesen sanan sanottuva,

johon ee toenenkaa riiellessään oo osannu ollenkaa varrautuva.

Sen sanan ossoo lausuva jokkaene,

jos vuan hyvvee tahtoo löötyy ies hippune.

Ja mittee sitä ies riitelöökää ku ohan se toenen niin mukava immeine.

Vuan on siinä sanassa niin paljon voemoo,

että voep se muuttoo mualimoo ja antoo uutta toevoo.

 

No pitäskö tuo taekasana jo sannoo

ennen ku tätä tässä liian pitkää pyörittellöö.

Niin että suattaa siinä toenen tulla ihan onnelliseks,

ku kesken riian yhen äkin sannookii: anteeks.

 

Oha se vuan semmone sana se anteeks,

jolla voep toesen ilmeennii muuttoo lupsakkaa iloseks.

Ku pyytää anteeks, eekä ruppee ennee tinkoomaa,

eepä siinä toenenkaa kehtoo ennee pistee vastaa.

Sehän se kasvattaa immeisenä,

naesena ja miehenä,

ku ossoo olla myös viärässä,

ku se rakkaas ja tottuus on yksinkertane eekä oo sanojen miärässä.